Murska kaulakoru murskatuille sieluille. Kotimainen musta kaulakoru, jonka materiaalina musta suomalainen korukivi, joka on ensin hiottu läpi 7 vaiheen ja sen jälkeen murskattu ja lopuksi koottu pieninä palasina uudelleen uniikiksi tuotteeksi.

ROCKERS tuotteiden

HOITO-OHJEET

KIVIKORUT

Ennakoiva hoito

Parafiiniöljyn (apteekista) käyttö on hyvä tapa pitää kivikoru ja/tai kiviasuste kuin uutena ja tahrattomana. Pinta tulee öljyn ansiosta myös vettä ja likaa hylkiväksi.

Pese tuote ensin ennen öljyämistä juoksevalla vedellä naarmuttavien materiaalien poistamiseksi. Sipaise öljyä hiukan vaikka talouspaperiin ja sillä itse tuotteeseen. Anna vaikuttaa hetki ja pyyhi ylimääräinen öljy pois.

Kiilloitus & puhdistus

Näillä vinkeillä saat esim meikkivoiteet tai hiuslakan pois kivikorun pinnalta. Ja muutenkin puhdistettua kivikorusi.

Vaikka kivikoru ei naarmuunnu helposti, pese se vedellä ensin ennen kiilloitusta ja puhdistusta.

Kuivaa tuote ja kiilloita mikrokuituliinalla.

Käytä tarvittaessa pieni määrä nestemäistä parafiiniöljyä (jos sinulla ei ole parafiini öljyä sillä hetkellä niin mikä tahansa ruokaöljykin käy pudistamiseen/ kiilloitukseen, suosittelemme kuitenkin apteekista ostettavaa pientä parafiiniöljypulloa). Sipaise öljyä esimerkiksi talouspaperiin ja sillä öljy kivikoruusi. Anna vaikuttaa hetki ja pyyhi lopuksi ylimääräinen öljy pois.

Kivi rakastaa öljyämistä. Sen pinta tulee öljystä puhtaaksi, vettä sekä likaa hylkiväksi ja öljy antaa pinnalle uuden kiillon.

Lopputulos näyttää kuin uudelta.

Käyttö

Muista, että tuotteitamme ei pidä kohdella kuin leluja, tuotteiden luonteesta johtuen käsittele niitä huolellisesti, kuten kaikkia muita koruja tai esineitä. Ne eivät ole rikkoutumattomia, älä heitä, taivuta tai käsittele niitä huonosti millään muulla tavalla.

Huomioi

Pidä tuotteet poissa lasten ulottuvilta!

Muista

Jos olet yhtään epävarma siitä kuinka kiillottaa tai huoltaa kivikorujasi ota rohkeasti yhteyttä meihin rockers@rockers.fi tai Instagramin kautta yksityisviestillä!

Suomalainen kivikaulakoru MURSKA kaulakoru jossa uniikit korukiven palaset on koottu yhdeksi kokonaisuudeksi.Miesten kiviriipus teräsketjulla. Mattapintainen kivi kaulakoru rouhealla yksityiskohdalla joka räjäytetään ruuvipenkin avulla.

AKRYYLIKORUT

VÄLTÄ NÄITÄ ASIOITA

Vaikka printtikorujen printti tehdään laadukkaalla lasertulostimella, ei sen printti kestä alkoholipohjaisia puhdistusaineita tai parfyymejä, joten suosittelemme että suihkautat mahdolliset tuoksut, hiuslakan, dödön tai muun vastaavan ennen korujen pukemista. Vältä myös käsidesin menemistä tuotteeseen sekä kovaa hikoilua korun kanssa. Riisu siis korusi pois urheillessa.